19. heinäkuuta 2012

Rossille AVO1

Oltiin taas Ulvilassa tokoilemassa, tuomarina Tiina Heino.
Tulokseksi AVO1 189p., KP ja luokkavoitto. Ihan mahtava koira mulle edelleen!!! :D
Paikallamakuu 9,5, jäi vinoon makaamaan tästä -0,5. Mutta saatiin erityismaininta koiran loistavuudesta, kun viereinen rotikka narttu tuli haistelemaan Rossia ja tuomari kävi sen siitä häätämässä pois, ja Ross ei liikahtanutkaan! Seuraaminen 8,5, virheet vasemmalle käännöksissä, reagoi turhan voimakkaasti ja irtaantui hiukan näissä. Maahanmeno 10. Luoksetulo 8,5, muistin että koira jätetään maahan ja odotin liikkurin sanovan "käsky", mutta se sanoikin "jätetään koira".  Sekosin ja lähdin vasemmalla jalalla, Ross meinasi tulla mukaan, kun jättäessä lähden normaalisti oikealla ja seuraamisessa vasemmalla. Tästä nytkähdyksestä sitten miinukset ;) Seisominen 10, tämä tuntui erintyisen hyvältä, huomasin että reagoi jopa niin hyvin käskyyn, että jäi seisomaan huonoon asentoon, mutta ei korjannut edes jalkojen paikkaa!!! Nouto 9, muuten todella hyvä, mutta on alkanut taas hyppäämään kapulan kimppuun ennen suuhun ottamista. Kaukot 10. Hyppy 10. Kokonaisvaikutus 10.
Katsotaan sitten talvella, josko mentäsi voittajaan, kun pk-lajit on tauolla.


5. heinäkuuta 2012

Kisoja

Kaksi kisaa takana, Rossille tokosta ALO1 ja Liinulle SBCAK ry:n hakumestaruus hopeaa :)

Liinun kanssa kisattiin lauantaina SBCAK ry:n PK-mestiksissä haussa. Ensimmäinen kisa Liinulle sitten valeilmaisujen loppumisen. Henkilöetsinnässä toisella pistolla keskilinjan vieressä Liinu jäi rullasta ja liivistä kiinnin isoon oksaan. Irrotin koiran ja lähetin uudelleen, se tulee rulla suussa, mutta liivit revenneenä. Ennen näytölle lähettämistä sitten vaihdoin varaliivit koiralle. Ensimmäinen maalimies löytyi :) Liinu työskenteli koko ajan niin kuin treeneissäkin, ylilähetyksiä tuli monta, mutta muutama haltuun ottokin. Rata oli suht haasteellinen, sinne näkyi pitkälle, mutta korkeusvaihteluja oli jonkin verran. Liinu nosti kolme maalimiestä 13 minuutissa, alku sähläyksestä huolimatta. Pisteitä 168/170. Nuokin kaksi pistettä meni, kun Liinu tuli toiselta maalimieheltä rullan kanssa ja kompastui, niin aloin höpöttää "Ohhoh, mites sinä nyt noin" yms muuta tärkeää.... Ei yhtään valetta, ei yhtään pistoa taaksepäin, ilmasut loistavia, pistot loistavia, vauhti erinomainen!! Jes, mun hakukoira on palannut omalle tasolleen :)
Esineissä sitten nousi taas vaan 2 esinettä, lähiesineen tuomarin mukaan merkkasi kolme kertaa, mutta ei lähtenyt hajusta huolimatta hakemaan.
Tottis oli huonointa ikinä. Koira vaan tuijotti, eikä kuunnellut yhtään. Eteenmeno oli täydellinen, ei edistänyt siinä seuraamisessa yhtään :D Pisteitä 70. Tulokseksi siis 259pistettä 2-tulos ja hakumestaruus hopeaa, jeij!


Sitten Rossin tokouran korkkaus eilen Ulvilassa, tuomarina Tiina Heino. Luoksepäästävyys 10, ei liikahtanutkaan. Paikallamakuu 9, makasi vinossa. Kytkettynä seuraaminen 10, täydellistä. Vaapaana seuraaminen 9, yksi täyskäännös huono. Liikkeestä maahanmeno 10, täydellistä. Luoksetulo 10, täydellistä. Liikkeestä seisominen 8, ennakoi inan pysähdystä eikä sivulletulossa mennyt pylly maahan asti(????). Hyppy 9, taas jäi pylly sentin ilmaan sivulletulossa! Kokonaisvaikutelma 10. Eli 187p. KP ja 2.sija. On kyllä niin loistavat pisteet tuolta tuomarilta :))) P.S. jumitti sivulletulon istumista vielä kisan jälkeenkin...hmmm...



Esineruutua

Kirjoitetaas nyt meidän esineruututreeneistä oikein oma juttunsa :) Kyselin tuossa keväällä Sari Kärnältä ohjeita, miten saisin rakennettua hyvän esineruudun Rossille.

Sarin ohjeet:
Itse aloitan ensin reagoinnilla, eli tallaamattomalla alueella on esineitä ja koira on vapaana tuulen alla. Yleensä koirat kiinnostuvat hajusta ja menevät katsomaan esinettä, kehun tästä eli koiran ei tarvitse vielä tuoda esinettä. Otan näitä ensin tallaamattomalla alueella ja sitten tallatulla. Voin myös heitellä erilaisia esineitä vaikka omalla pihalla ja ehdollistaa esine- sanaan ja treenata erikseen esineen korrektia tuontia. Reagoinnin jälkeen siirrän esineet tallattuun ruutuun. Voin  viedä yhdessä koiran kanssa esineet ruutuun ja näytän sille mihin esineet jäävät. Sitten palataan lähetyssivulle ja lähetän koiran etsimään. Sitten otan koiran tallaamaan mukaan, mutta en näytä esineiden jättöä ja menemme yhdessä lähetyssivulle ja lähetän koiran. Kohta koira ei ole mukana edes tallomisessa ja lähtee lähetysluvalla hienosti etsimään esineitä :) Käytän osaavalla koiralla myös sitä, että joku vie esineet taakse ja koira näkee, jos tälle on tarvetta, esim. koiran tulee irrota paremmin taakse...

Aloitin näin siis Rossilla ja esineruutu on nyt niin hieno, että aloitin Liinullekin samalla lailla alusta :)

Rossille tehtiin 4 hajureagointitreeniä, se automaattisesti toi esineet hajun paikannettuaan. Vaikeinta tässä oli nimenomaan keskittyä siihen, että kehuu siitä hajun saamisesta, ei esineeseen tarttumisesta. Rossista onneksi näkee selvästi, koska saa hajun ja pääsin sitä erinomaisesti kehumaan reagoinnista ja hajun tarkentamisesta. Nyt olemme kaksi kertaa tehneet niin, että viemme yhdessä esineet tallattuun ruutuun. Tiina näyttää esineet Rossille ja jättää esineet. Sen jälkeen poistumme ruudusta, laitetaan liivit päälle yms ja sitten lähetän koiran ruutuun. Ross juoksee satalasissa suoraan eteenpäin ja kääntyy heti esineelle, kun saa hajun. Hajun Ross saa jo todella kaukaa. Erikoista tässä treenissä on se, että vaikka sille on näytetty minne esineet jää, se ei tunnu välittävän siitä, vaan etsii niin kuin se ei tietäisi missä ne on ja työskentelee täysin nenä auki ja lujaa :) Viime treenissä sillä oli 4 esinettä 20mx50m ruudussa, se teki 4 pistoa, toi 4 esinettä ja aikaa meni noin minuutti. Ensi kerralla Ross pääsee tallomaan, mutta ei näe esineiden jättöä.
Liinulle on nyt tehty 1 hajureagointitreeni neljällä esineellä ja likka tajusi myös heti jujun :)





28. kesäkuuta 2012

Rossin juhannusratoja ja Liin tottista

Rossin juhannusratoja.
0-voitto, kolmas LUVA 1-luokasta.
Ensimmäinen 2-luokan rata, 5vp. sij.2.

Liinun kanssa eilen superkivaa tottista pihalla. Otettiin 2kg kapulalla vauhtinoutoja, vapautus lelulle. Kyllä tuli tytsään vauhtia, eikä iso kapula tuntunut missään :) Vähän seuraamista ja yksi liikkeestä maahan ja luoksetulo.

27. kesäkuuta 2012

Haku ja esine reenilöt

Rossilla oli eilen selvästi manperiodit, eli mies kuukautiset. Herra oli niin herkällä päällä, että helpotin treenejä, siitä mitä olin suunnitellut.
Tallottiin Tiinan kanssa 50x50 esineruutu. Vein Rossin kanssa 50metriin neljä esinettä ja nostatin kolme. Kaksi ensimmäistä nousi hyvin, kolmannella piti käydä kusella, ja koska ollaan niin herkällä päällä , siitä ei saisi komentaa vaan lellipojan täytyy saada kusta ruutuun jos haluaa. no vaatisin sen kolmannen noston, ja kyllä se sieltä tuli.
Liinulle kaksi esinettä 50metrissä ja 1 noin 20metrissä. 50metristä nousi esineet heti, mutta selvästi se nenä aukeaa vasta siellä takarajalla, koska varmaan kymmenennellä lähetyksellä se otti sen lähiesineen, prkl muija! :) Tiina vei sitten vielä noin 15metriin yhden esineen ja siinä Liinu nosti sitten "jo" kolmannella lähetyksellä sen. Vissiin tarttis treenata noita lähiesineitäkin :)

Haussa Rossilla oli tuo v*tun kuseskelemisongelma jo radalle mentäessä. Ja koska liivit oli jo päällä, niin siitä komensin taas, ja herra vetää herneet syvemmälle nenään. Kusee selvästi "kuukautisten" aikaan, kun on pää jumissa. Haussa sitten 4 maalimiestä, joista eka valmis, sieltä yli lähetys toiselle, joka oli puolipakeneva, sieltä ylilähetys valmiille, niin eipäs mennytkään yli ilman apua. Kun sieltä on ennenkin apu tullut, niin miksi nyt menisin ilman? No koska MINÄ sanon niin :D Poika jäi haistelemaan maata 5 metriä keskilinjasta, yhden kirosanan päästin ja lähetin uudestaan rauhallisesti, niin johan lähti. Sieltä vielä ylilähetyksellä neljännelle ja se meni jo mallikkaasti. Tänään siis ravistettava ennen käyttöä! Ilmasut oli todella hyvät :)
Liinulle 300m neljä maalimiestä. Ensin kolme tyhjää, viimisen jälkeen ylilähetys pakenevalle maalimiehelle - suorapalkka. Sitten tyhjää x määrä ja maalimies n.120metristä - kiintorulla. Sitten taas x määrä tyhjiä, ylilähetys pakenevalle maalimiehelle - irtorulla. X määrä tyhjiä ja viimeinen maalimies 300metristä - suorapalkka. EI KERTAAKAAN OTTANUT RULLAA SUUHUN TURHAAN! Joko uskaltaa sanoa, että valeilmaisut on voitettu?!?! Oikeastaan sen näkee la kokeessa. Mutta nyt ei vuoteen ole koiruli ottanut rullaa turhaan suuhun, jos tämä oli nyt tässä, niin on se aikamoinen työvoitto ja itse olen taas yhden ongelmakoulutuksen rikkaampi :)

26. kesäkuuta 2012

Muutamat päivitykset jäänyt välistä ;D

Hmmmm. Laitetaan nyt lajikohtaisesti tähän, missä mennään Rossin kanssa, jos vaikka sais taas päiviteltyä.

Agilityssä ollaan kisattu jo ja noustu jo 2-luokkaankin. 1-luokassa kuusi starttia, joista kolme 0-voittoa, eli ei huonosti :) 2-luokan ensimmäiseltä startilta 5 sij.2 ja toiselta hyl. Tästä jatketaan sitten heinäkuun lopulla.


PK puoli. Jäljellä olen käynyt hurjat kaksi kertaa tänä kesänä, eli junnataan paikoillaan. ajattelin, että kun saan HK1:sen tehtyä, niin Ross jää hausta tauolle ja keskitytään jälkeen. BH-koe käytiin jo suorittamassa, kokeessa kaikki muu meni erinomaisesti, paitsi paikallamakuu, josta tuli pari metriä minua kohti. Haussa ilmaisu on valmis, tyhjiä ollaan tehty muutamia, eteenpäin työskentely ja ylilähetykset on ollut viime treenien teemana.




Tokossa ollaan valmiita ALO ja AVO luokkiin. Niissä kaikki liikkeet on valmiit, eka koe kuitenkin vasta elokuussa, kun se on Raumalla.
Tottiksessa valmiina oikeastaan kaikki muu paitsi eteenmenon maahanmeno. Siinä vielä nopeudessa hiottavaa.




Liinua olen treenannut todella vähän, hakutreeneissä se on aina kyllä kun Rosskin. Hakukoekin on ensi la, joka on samalla SBCAK ry:n mestaruuskoe.
Liinun on päässyt aksaamaan myös muutamat kerrat, mutta ei edelleenkään osaa hypätä ;)


31. maaliskuuta 2012

Loistavia treenejä!

Voi tätä onnistumisen tunnetta! Kumma juttu, kun alkoi taas treenaamaan useamman kerran viikossa, ollaan päästy valovuosi eteenpäin :)
Valmiita liikkeitä on jo nouto, luoksetulo, AVO luoksetulo, AVO kaukot, merkki, paikallamakuu. Seuraamiseen tehdään vaan kestoa nyt, käännökset on jo paremmat. Jäävät on muuten valmiit, mutta en niitä ole vielä seuraa-käskyllä ottanut, kun seuraaminen on kesken. Istumista tehdään vielä nopeammaksi. Hyppynoutokin on muuten valmis, mutta esteen korkeus oli vasta noin 50cm, eli estettä vaan korkeammaksi. ALO hyppy on tehty seisomiseen asti, vielä täytyy treenata se, että menen sinne koiran viereen. Ruutu on alkanut sujumaan kuin itsestään, otan aina joku 5 toistoa, joista 1-2 on niin ettei palkka ole ruudussa valmiina. Sinne se poika juoksee, pysähtyy seisomaan ja heitän sille pallon :) Ohjatussa noudossa opetan vielä merkiltä kääntymistä. Tällä hetkellä "kapulat" (eli vielä alustat jossa on nami) on merkistä suoraan sivulla 5m, eli seuraavaksi aletaan siirtämään niitä taaksepäin oikealle kohdalle. Hienosti Ross kääntyy ja menee aina oikeaan suuntaan. Nyt kun nämä tämän päiväiset lumet sulaa, niin alan tekemään tunnaria jo, eli piilottelemaan "omaa" ruohikkoon :)
Eli aika hyvällä mallilla ollaan, toko ALO ja AVO luokat saadaan varmasti kesällä suoritettua kunnialla. Niistä liikkeistä on oikeastaan vaan seuraamista vaille valmista! Treenien onnistumis prosentti on hurjat 99%! Viime treenissä tein ruutua, seuraamista, noutoa, hyppynoutoa, ALO hyppyä, AVO luoksetuloa ja AVO kaukoja. Koko treenissä tuli YKSI virhe ja se oli AVO hypyssä, ekalla toistolla :) Eikä sille näin ollen kauheen montaa toistoa tarvii tehdä, kun voi lopettaa onnistumiseen :) AVO luoksetuloa ja AVO kaukojakin tehtiin 1kpl ja nappiin meni heti... Ross on vaan niin loistava koiranen :D

Agilityssä on hirmu hyvä meininki, ainut ongelma on kepit. Nyt on ollut kahdessa viimisessä välissä ohjurit, niin on malttanut pujoitella loppuun. Ensi viikolla saan omat kepit pihalle, niin saadaan tehotreeni tähänkin ja alkaa ottamaan kunnon häiriöt siihen pujotteluun! Ohjauksellisesti Ross on hyvin taitava, tekee pienet käännökset ja viime treenissä osasi jopa saksalaisen! Sille kun on vaikeaa vaihtaa puolta mun takana, kun en ole sille sitä hirveesti opettanut, mutta pian saadaan sitäkin tehdä omalla pihalla.

Hehkutusta, hehkutusta! Mutta hehkutetaan nyt kun on aihetta, ja kyllä niitä huonojakin treenejä vielä varmasti tulee, mutta ne kohdataan sitten ;)

7. maaliskuuta 2012

Just train

Torstaina oltiin Mikkon vetämissä agitreeneissä. Kiva 26 esteen rata, joka oli kuulemma vaikeutettu 2-luokan rata. Olen tosi tyytyväinen Rossiin, ei yhtään pujotteluvirhettä, ei yhtään kontaktivirhettä, rimat pysyi paikoillaan (kunnes väsyi ja pudotti muutaman). Ja ennenkaikkea, meillä oli keinu ensimmäistä kertaa radalla ja VAU, mii laik ;) Kaiken kaikkiaan hirmu hyvä poika oli, ainut mihin en ole tyytyväinen, oli kohta, jossa tein ihmisnuolen, mutta poika ei taaskaan reagoinut jarrutukseen mitenkääm ,joten hinkaasimme taas ihmisnuolta siinä jonkun aikaa :( Oi, kunpa lumet sulais pihalta ja sais esteet siihen, niin palautettais kunnolla mieleen tuo. Olen myös huomannut, että Ross on unohtanut kaikki sellaiset liikkeet, jossa pitää mun takanapäin vaihtaa puolta, kuten sokkari, persjättö ja tuo ihmisnuoli. Niitä siis hiotaan kun saadaan mahdollisuus. Täällä Raumalla on vähän huonosti tuo talviharjoittelu, päästään kerran viikossa maneesiin ja silloin on ratatreenit. Sunnuntaisin kun olisi mahdollisuus käydä itsekseen treenaamaassa, on siellä yleensä paljon porukkaa tai minulla jotain menoa :(
Kotitottiksessa otin noutoa, merkkiä ja seuraamista.
Ilokseni voin todeta, että merkki on valmis! Lähetin 10m päästä merkille, sinne se juoksi seisomaan kohti suoraa minua vasten ja odotti kiltisti palkkaa :)
Seuraamisessa tein 9 lyhyttä (1-7askelta) pätkää ja yksikään ei epäonnistunut :) Tämä täytyisi viedä jo ulos, että olisi tilaa enemmän.
Noudossa taas odottelin luovutus asentoa, nosti hyvin kapulan ja piti sitä seisoen kunnes palkkasin. Tosin vielä tulee enemmän epäonnistuneita toistoja kun onnistuneita, mutta en reagoi niihin mitenkään. Lopuksi kuitenkin nosti kapulan ja istui eteeni ja palkkasin heti kauheella riemun kiljauksilla ja rotalla!!!! JEE! Lopetettiin siihen, tulihan se vihdoin! :)

1. maaliskuuta 2012

Päästiin taas treenaamaan

Ross sai sitten kennelyskän tuolta ATT:n epiksistä (ainakin epäilen, että se tuli sieltä). Se oli täysin tauolla treeneistä ja lenkkeilystä 1,5 viikkoa, nyt on kulunut 3 viikkoa ja ollaan tottisteltu 2 kertaa ja tänään päästään piiiitkästä aikaa aksatreeneihin :)
Kotitottiksissa ollaan vaan pyritty pitämään hauskaa, vire yllä ja tekemään lyhyitä onnistuneita suorituksia.
Kapula nousee jo lattialta reisiini ja pysyy suussa, mutta istumista vielä odotellaan. Olen tätä siis tehnyt niin, että vaan odotan koiran tarjoavan jotain toimintoa ja palkkaan siitä. Ensin nosti kapulaa vain 5cm, äkkiä palkka ja odottamaan uutta toistoa. Nostin vaatimustasoa pikkuhiljaa ja nyt saa palkan siitä, että kapula on edessäni siinä missä kuuluukin ja leuat pysyy paikoillaan. Ensi kerralla yritän saada siihen mukaan vielä istumisen ja palkka siitä.
Avo kaukoja vaan yksi toisto tänään -> sivulle - down - ohjaaja n.3m päähän - sit - down - sit - palkka. Meni niin hienosti, että en ottanut enempää.
Seuraamisessa lakaa vihdoin ja viimein olemaan oikea ilme!!! JEE!!! Ollaan otettu myös käännöksissä mukaan seuraamispätkiin ja ne onkin onnistunut yllättävän hyvin. Välillä vasemmalle käännöksessä loikkaa sivulleni, mutta siitä en sitten vaan palkkaa. Sivulle täytyy siirtyä nätisti takapäätä kääntämällä.
Jäävissä maahanmeno ja seisominen on nopea, istumisessa ihan pieni käsiapu vielä. Harjoiteltiin jäävissä nyt sitä, että minä etenen käskyn jälkeen pidemmälle ja palaan koiran viereen palkkaamaan. Tässä ei mitään ongelmaa.

14. helmikuuta 2012

Pikaiset agilityt

Menin maneesille katsomaan serkun agireenejä. Siinä samalla kun he rakensivat rataa, otin Rossin kanssa keinua. Ja nyt voin tyytyväisenä todeta, että keinukin on vihdoin valmis :) Menee tosi hyvin ja nopeasti keinun ylös, odottaa, että keinu laskee ja laittaa nenän maahan. Otin samalla muutaman kerran kepit, pujotteli hyvin loppuun asti! Jeij! Puomi vielä 2 kertaa, ei edes varastanut kontaktilta, vaikka jatkoin ohjausta eteenpäin. Tosi hyvät ja tehokkaat pikaiset aksat!! :D

13. helmikuuta 2012

Edelleen tottista ja aksaa :)

Ei paljoa ulkona olla tottisteltu, pakkasta yli -20 :(
Kotona ollaan keskitytty Rossin kanssa pilkun viilaamiseen. Edestä-sivulle tuloa, sivulla maahanmenoja, avoimen kaukoja ja kaikkia jääviä nopeammaksi. Kaukoissa vahvistan myös takapalkkaa edelleen, palkkana tässä toimii paremmin nami kuin lelu. Kyllä kannattaa kiinnittää pikkujuttuihin huomiota, heti tulee näyttävämmät liikkeet. Liinun kanssa tein usein "vähän sinne päin" ja sain jälkeenpäin korjailla liikkeitä. Seuraamisessa ollaan jo tasolla 2, eli askeleita yhdessä pätkässä 3-10. Tosi hyvin poika keskittyy, palkkana seuraamisesta nami. Sitten murheenkryyni nouto... Itse noutohan on kunnossa, mutta kapulan luovutus edelleen kesken. Itse en tykkää sen opettamisesta, niin on jäänyt todella vähälle. Ross istuu kauniisti edessä ja ottaa kapulan suuhun ja ote on tiivis ja rauhallinen, kestää tässä myös häiriöt yms. Mutta kapulan kanssa tuohon istumisasentoon tuleminen ei onnistu. Niinpä tehtiin niin, että saa palkan kun hiukankin nostaa lattialla olevaa kapulaa ylöspäin lattiasta, yksi toisto onnistui jo niin, että nosti kapulan käteeni asti. Sen kanssa kun olisi paljon kivempi makoilla vaan lattialla. Lelullahan Ross osaa antaa käteen ihan mistä vaan, mutta ei leluakaan pidä suussa vaikka seisoessaan tai istuessaan, vaan sitä täytyy aina pysähdyttyään pureskella maassa, jos minä en sitä ota.

Agilityssä on ollut kiire viikko :) Kävin kaksi kertaa Turussa Elina Jänesniemen treenissä. Keskiviikkona möllirataryhmässä ja perjantaina ykstyistunnilla.
Keskiviikkona tehtiin rataa ja ongelmakohdaksi koitui putki puomin alla. Sinne putkeen se mennä pamahti joka kerta kun piti mennä puomille ;) Treenattiin sitten puomi-putki erottelua ja sain loistavat vinkit tähän. Eiköhän se kuntoon tule :)
Perjantaina oli tosi kiva ja haasteellinen rata. Pääsin oikeen käyttämään avoja ja pohtimaan omaa ajoitusta kunnolla ja saatiin hienoja onnistumisiakin. Hiottiin vähän kontakteja, ihmisnuolen tehoa ja poispäinkäännöksen ajoitusta. Ihana täsmätreeni!
Mielettömän rankan tunnin jälkeen ajettiin vielä ATT:lle ensimmäisiin epiksiimme. MEntiin vaan möllirata, josta 5 ja sijoitus 10. Poika oli tietty ihan väsy ja vauhtia vähän puuttui, mutta on se hieno koira. Ei kyllä kisatilanne, muut koirat ja meteli vaikuttanut missään ! Muu rata meni ihan hyvin, mutta suoran putken jälkeen ajattelin kääntää koiraa hiukan muurille rytminmuutoksella, mutta en muistanut kuinka vahvasti se tähän reagoi. Eli ei ihan niin paljoa tarttis mun jarruttaa, kun koira kääntyy saletisti ohi esteen. Täytyy muistaa että Ross ei ole Jesper joka ei käänny ja jarruta millään :) Pussi oli myös Rossille outo, kyllä se sen meni, mutta hidasteli siellä. Erityisen tyytyväinen olen käännöksiin, ne toimii! Alla video radasta.

28. tammikuuta 2012

tottista ja aksaa

Kotitottikset edellispäivänä. Sivulla maahanmenoja, meni tosi hyvin ja nopeasti, jos tuli hiukankin hitaampi suoritus niin "hups" eikä palkkaa.
Luoksetulon eteenistumisesta sivulletuloja nopeammaksi, autoin vähän namilla, ja heti alkoi takapää liikkumaan nopeammin. Mietin kyllä, että Ross on tosi pitkänmallinen koira, että olisiko järkevämpi opettaa kiertämään. Mutta mennään nyt tällä, kun se näyttää onnistuvan.
Toko avoimen luokan kaukoja takapalkalla. Jostain syysträ istumiseen tuli black out, joten muutama toisto läheltä ohjaen ja palkka välillä kädestä ja välillä vapautus takapalkalle. En voi vielä vapauttaa joka kerta takapalkalle, koska se on niin uusi asia, että jää välillä vaan kyyläämään sinne ;)
Seuraamista taas 1-7 askelta. Tosi hyvä setti! Tehdään kaksi settiä vielä 1-7 askeleella ja sitten siirrytään seuraavaan tasoon, jossa on askeleita 1-12. Teen seuraamista siis Sari Kärnältä saadun kaavion mukaan, jossa on askelmäärät laitettu tason mukaan ja näin varmistetaan askelmäärien tasainen nousu.

Eilen agilityä Porin hallilla. Ekaksi koira hihnaan ja Tiina hihnan päähän. Tehtiin A:ta niin, että Tiina vetää koiran alas kontaktilta oikeaan paikkaan ja minun sijainnilla ei väliä. Aluksi Ross yritti himmailla, mutta tajusi sitten, että voi mennä alas ottamaan "nenän" vaikka minä olen kauempana.
Sitten keppejä eri kulmista ja minä missä sattuu, palkka keppien päässä. Muutaman kerran lopetti kesken pujottelun, kun menin mukamas liian kauas. Sitten vaan uusi toisto ja kyllä se sen kestää, kunhan aluksi kokeilee...
Lopuksi ratareeniä. Ihan helppo 18esteen rata. Ekalla kerralla 1 virhe, toisella ja kolmannella puhtaat radat :) Puomin kontaktilla varasti hiukan. Ratatreenin jälkeen siis vielä puomia :)
Alla kaksi suoritusta videolla ja muutama kuva :) Kuvistakin näkee, että hypyt kyllä sujuu. Rimat on maksien korkeimmassa, ja ilmavaraa on vaikka kuinka :) Ei ole siis äitinsä poika tässä asiassa, jeij!!











25. tammikuuta 2012

(R)Ossin kanssa reeniä :)

Haussa aloitettiin ilmaisutreenit, koska metsässä on niin paljon lunte, että siellä treenaaminen tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Rossille valitsin ilmaisutavaksi haukun. Se on aina antanut hyvin ääntä ja sillä on itseluottamusta tähän. Olen itse haukuttanut Rossia kotona namilla ja lelulla. Sunnuntaina aloitettiin haukun ehdollistaminen namikippoon, josta Ross joka tapauksessa maalimiehellä aina palkataan. Poika tajusi heti, että sitä pitää haukkua. Rossilla on hyvä kuuluva ääni, ja se osaa itse sitä rytmittää. Nyt vaan haukkuun kestoa!

Tottiksessa seuraamista, aluksi jätkä oli pihalla kuin lumiukko, mutta laitoin hihnaan ja sitten alkoi taas pelittämään. Askeleita 1-7 ja palkka, pitää hyvin paikkansa ja katsekontaktin. Liikkestä istuminen on vielä ihan vaiheessa, jäänyt seisomisen ja maahan menon jalkoihin :) Toistoja avuilla vielä ja kyllä se kuntoon tulee. Eteenmeno jo niin, että palkka (pallo) on kentän päässä valmiina, sitten vaan vihjesana ja lähetys. Meni lujaa ja suoraan palkalle :) Tokon merkkiä myös tehty, juoksee hyvin merkin taakse, ja vähän aikaa kun odottaa, tarjoaa suoraa asentoa merkin taakse. Oikke hyvä! Otettiin lopuksi Rossin ja Lumin kanssa vierekkäin paikallamakuu. Molemmat pysyi hienosti paikallaan, käytiin toki palkkaamassa välillä. Rossille saa hioa nopeamman maahanmenon käskyllä "down" ja suoremman makuuasennon.

Eilen olin kaverin kanssa aksaamassa Porin lämpimässä hallissa. Tehtiin rataa. Ongelmaksi A:n alastulo ja keppien viiminen väli...prkl! Keppejä sitten erikseen, palkka keppien päässä valmiina. Näin teki hyvin ja minä sain irrota kunnolla kepeiltä pois. A:n alastuloa hihnassa, jos loppuisi se hiippaileminen. Keinua otin ihan erikseen, ja poika menikin kokonaisen keinun jo ensimmäistä kertaa! Käännökset ja rimat oli todella hyvät nyt :)

16. tammikuuta 2012

Koirakylpylässä

Eilen oltiin koko perheen voimin koirakylpylässä Hyvinkäällä. Matka sinne oli pitkä, mutta kyllä kannatti, koirat nautti ihan täysillä! Alla muutama video ja täällä kuvia.







Alempana blogissa treenipäivitystäkin :)

Hmmmm, mitäköhän me on reenattu? :)

Jaaha, jospa päivittäis tämänkin :)
Meillä oli sellanen 4kk:n treenitauko kaikesta muusta paitsi agilitystä. Agia on Rossin kanssa tehty 1-2 kertaa viikossa ja se on kisavalmis, vain keinu puuttuu. Tosin rimoihinkin haluan vielä varmuutta. Ollaan käyty Elina Jänesniemen pentu-, jatko-, ja mölliratakurssit. Sekä RKS:n riveissä reenataan ohjatusti torstaisin.
Haussa ollaan oltu tauon jälkeen 2 kertaa. Ekassa reenissä Rossille 6 maalimiestä, joista 5 valmiina 50metrissä, ja viimeinen äänellä. Liinulle 100m rata, jossa 2 maalimiestä, tyhjät oli toiselle puolelle huonoja, ja pimulla oli kiintorullakaulassa, mutta maalimieheltä piti tuoda irtorulla. Ei nostanut kiintorullaa kertaakaan! :) Toisessa reenissä Liinulle 100m rata, jossa 100metrissä yksi maalimies. Harjoiteltiin tyhjiä, vauhtia ei ollut kovin, ja pysähteli kaksi kertaa. Täytyy treenata varovasti nyt kun se on astutettu, ettei hormoonit pilaa kaikkea työtä. Rossille kaksi pakenevaa, joista ekassa ei ollut nenä auki, ja löytämisessä kesti. Mutta hyvä motivaatio tuntui olevan.
Rossille tein tuossa Mariannen kanssa yhden peltojäljenkin. Jälki oli 70m ja tyhjiä jo 1-3 askelta ja useammin kuin ennen. Ei mitään moitittavaa, tosi hyvä!!!
Tottis on pahasti junnannut paikalla. Meillä on Rossin kanssa yksi valmis liike ja se on luoksetulo :) Seiso ja maahan jäävät on tosi nopeat ja vaaniminen on jäänyt pois, nyt vaan kestävyyttä matkaan ja siitä tulee hyvä :) Seuraaminen on mennyt sen verran eteenpäin, että Mariannen kanssa keksittiin miksi se jätättää niin kovin. Oli vaan niin tottunut "seuraa" yksi askel ja perusasento kaavaan, että tarjosi perseen laskemista joka askeleen jälkeen (en siis ollut uskaltanut edetä tarpeeksi nopeasti). Noutdossa palautusasento kusee vielä hiukan, itse nouto on hyvä, nopea ja kapulan päälle hyppääminen on jäänyt pois. Hyppyäkin ollaan tehty vähän, mutta sitä sitten keväällä taas, kun esteet tulee lumen alta esiin. Liinun tottis on nyt hyvä, treenaan sitä todella vähän, sellaista ylläpitotreeniä, koska virheitä se ei ole nyt tehnyt piiiiitkään aikaan.
Ei kai meillä sen ihmeellisempää ole tapahtunut... Koitan päivittää "Vähän" useammin :D