24. kesäkuuta 2014

Itseluottamus huipussaan!

Agilityssä eletään Rossin kanssa kulta-aikaa! Kaikki onnistuu! Ollaan treenattu nyt käännöksiä, niin kun Jaakko joskus neuvoi, eli tehdään esim vastakäännös ja pyöritetään sillä koiraa siivekkeen ympäri vaikka kolme kertaa ja jatketaan rataa. Näin koiralla ei ole kiire suorittaa käännöstä, kun se ei koskaan tiedä jatkuuko rata vai tehdäänkö käännöksiä ja toiseksi yleensä kolmannella kerralla käännös on jo tiukkaa ja koiralla on malttia koota itsensä, niin siitä palkaksi saa jatkaa rataa. Tätä samaa esim niistossa yms. Toimii!

Keskiviikkona oltiin Raumalla epävirallisissa agikisoissa, ekalla (agi)radalla vaan treenasin. Eli pyöritin tiukat käännökset kolme kertaa ja jatkoin sitten vasta. Tässä pääsinkin hyvin puuttumaan samalla "2.esteen syndroomaan", eli usein koirat ei malta jarruttaa 2.esteelle, jos siinä pitäisikin tehdä käännös, vaan ne vetää ohjauksesta läpi. Tässä radalla 2.esteellä JA 3.esteellä piti tehdä vastakäännös, niin pyöritin molemmat 3 kertaa. Radalla oli myös yksi niisto, jossa myös pyöritin 3 kertaa. Kaikki kontaktit oli myös, niissä odotutin koiraa, tein persjättöä yms ja sitten vapautin. Rata oli keppien tokaa väliä ja mun treenauspyörityksiä lukuunottamatta puhdas ja hieno.
Toisella (hyppy)radalla tein kisanomaisesti ja siitä tulikin 0-voitto. Käännökset toimi ja muutenkin koiraan voi luottaa 100%:sti!!
Mölleissä mä kisasin Wukin (Rossin poika) kanssa ja Markus Iran kanssa. 17 esteen rata, jossa myös A ja puomi.Wuki toimii tosi hyvin, vauhtia riittää. Wukia on treenattu aika vähän ja esim kontakteilla tuli vitoset. Lisäksi se pudotti yhden riman. Muuten hakee jo esteille hienosti ja menee yhtä lujaa ja hyppää yhtä hienosti kun isänsä. Ira ja Markus meni niiiiiiin sulavasti, olin ihan äimänkäkenä!!! Täydellinen rata, täydelliset 2on/2off-kontaktit ja puhdas rata ylivoimaisella ajalla, joten sijoitus 1 :) Vau!! Avoimen radalla (se hyppäri) meni hyvin, kunnes Markus unohti radan :D Mutta sitä ennen olivat tehneet kepeille takaaleikkauksen ja Ira pujotteli hienosti loppuun vauhdilla ja ilman virheitä, tämä oli koko kisojen pääasia! :)

Eilen Topin vetämissä treeneissä oli 27 esteen rata, jossa mentiin 4 kertaa kepit eri avokulmista. Tehtiin lopuksi 26 estettä nollana, ja sovittiin Topin kanssa, että vika este olikin se putki eikä se hyppy siinä vieressä (mihin hyllytettiin) :D Mutta siis koira menee tällä hetkellä just sinne minne haluan ja voin ennakoida tosi rajusti ja se suorittaa <3 Kepeillä vain yksi avokulma tuotti ongelmaa, mutta treenattiin sitä muutama kerta ja vaikeutettiinkin vielä, sitten se meni hienosti radallakin. Torstaina ehkä vielä pieni aksatreeni ja sitten matka kohti mm-karsintoja :)

Bolt on tehnyt aksassa nyt takaakiertoa, takaaleikkausta, pimeää putkikulmaa ja eri suunnista lähetystä putkeen. Eilen vielä mutkaputki-hypylle takaakierto-mutkaputki "rataa" ja hienosti meni :) Hyvin tulee jo ohjaukseen!

Liinu ja Ross pääsi eilen kentälle tekemään tottistakin. Tasamaanoutoa 2kg kapulalla, niin että appari vielä käy "varastamassa" kapulan ja heittää kauemmas, lelulla palkka vauhdista. Rossille myös muutama 2kg kapulan nosto erikseen mun eteen. Rossille yks hyppynouto. Molemmille A-estenouto, Liinulle muutamakin samalla tavalla kun tasamaanoutoa. VOI-luokan jäävät ja luoksetulot putkeen, asennot hyvät, kumpikin liikahti seisomisessa eteenpäin kun juoksin luoksetuloetäisyydelle. Tämä uusiksi. Täytyy palkata tästä taakse muutama kerta. Rossin luoksetulo vauhti pelottava kova, mutta jarrutti kuitenkin eikä törmännyt yhtään. Liinulla eka luoksetulo rauhallisempi, toinen jo nopeampi. Toisessa setissä seuraamista laukauksien kera. Liinulla ei ongelmia laukauksien kanssa, mutta edisti seuraamisessa. Tätä muistuttelin taas namilla ja hyvin vastasi siihen. Ross niiasi ekasta laukauksesta ja muut meni hyvin, mutta katsekontakti putoili välillä. Täytyy treenata lisää :)

Liinu on myös paimentanut ahkerasti, nyt on taas tullut vauhtia liikaa hakuihin. Kuljettaminen on hyvää ja rauhallista, hienosti pysyy itse tasapainossa koko ajan vaikka kääntyilen.

16. kesäkuuta 2014

SM-kisat

Vähän koostetta meidän SM-kisoista.
Lauantaina oltiin siis RKS:n joukkueessa. Meillä oli vain 3 maksikoiraa, josta Terhi ja Hups olivat hyllyttäneet jo aamulla, niin meillä ankkureina ei ollut mitään paineita. En käynyt lämppäesteillä päästelemässä koirasta höyryjä ennen suoritusta (teen tämän siis yleensä jo noin tuntia ennen suoritusta), ja nyt voin kirjaimellisesti sanoa, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Yritin vastakäännöksellä kunnolla jarruttaa Rossia tokalle esteelle, mutta se ponnisti jo kaukaa ja hyppäsi suoraan mun päätä päin. Videoltakin näkyy, kun koira jää ihmettelemään 2hypyn taakse, kun minulta meinasi lähteä taju. Jatkoin kuitenkin rataa. Muisti palasi siinä vaiheessa kun tajusin lähettäväni koiraa kepeille, mutta en auta sitä ollenkaan. Loppurata menikin hyvin. Tulokseksi 21,99, 2rimaa ja 2kieltoa, joista yliaikaa. Suorituksen jälkeen poski turvoksissa metsästämään särkylääkettä, onneksi Anjalla oli! Huhhuh!! Nyt kyllä alkaa sellanen treeni tuosta, että se kerpeleen koira kokoaa hypylle, jos sitä pyydetään!



Sunnuntaina meidän vuoro oli aamusella ja fiilis oli tosi hyvä! Ihan hyvä rata meiltä, kaarrokset häiritsee minua tässäkin. Sekä tuo 4hypyn pakkovalssi ei ollut sujuva. Tulokseksi meille 6,66, kun seisoin 7putken edessä niin ettei koira päässyt sinne, siitä kielto ja yliaikaa kun ihanneaika oli tosi tiukka. Hävittiin kiellosta huolimatta radan voittajalle vain 6.07sekuntia. Tavoitteena meillä oli päästä finaaliradalle, mutta oman virheen vuoksi sinne ei ollut asiaa. Jäätiin katsomaan huikea finaali kuitenkin, on ne vaan taitavia koirakoita!



Tänään saadaan keinu, puomi ja A-este omalle kentälle, meidän pihalle. Muutama hyppy, muuri, pituus ja kepit meillä onkin jo, sekä Sanni huusi meille huutokaupasta putken. Nyt pari viikkoa treenataan huomaamiani ongelmakohtia ja sitten kutsuu Rovaniemi ja MM-karsinnat :)

12. kesäkuuta 2014

Eiliset aksat

Pentutreenit oli ensin, koko kolmikko kasassa eli Bolt, Pingu ja Fox. Teemana sylkkäri ja poispäinkäännös. Tehtiin ensin kuivaharjoittelua kaikki samaan aikaan, jotta saatiin myös häiriötreeniä. Sitten yksitellen hypyllä ja putkella. Kamerakin oli mukana :) Samassa treenissä harjoiteltiin lelunpitoa, kun piti lelua rauhassa suussa, leikki jatkui ja toisina kertoina pyysin irroittamaan.
Kotona ollaan tehty palkasta luopumista, mikä on yksi tärkeimmistä asioista koiran koulutuksessa. Laitan ruokakipon lattialle, jossa on pennun ruoka. Otan siitä aina kourallisen kerrallaan ja tehdään kipon lähellä sivulletuloja yms tokoa, ja käyn kiposta aina hakemassa täyttöä käsiin. Pentu siis oppii, että vaikka palkka on odottamassa jossain, hommat tehdään ensin. Ja tietty tätä täytyy auttaa ensin palkkaamalla kädestä. Vielä Bolt kyttää tosi paljon kippoa ja arpoo hetken, tulisiko luokse vai menisikö kipolle. Niin kauan ei pentu saa palkaa kiposta tässä treenissä, kun osaa olla kyttäämättä. Kun osaa jo luopua kunnolla, voin tehdä muutaman jutun ja palkata kädestä ja sitten vapauttaa lopuksi kipolle syömään ja jossain vaiheessa tehdään juttuja ilman käsipalkaa ja vapautetaan kipolle palkalle. Oliko tarpeeksi epäselvästi kerrottu? :D

Lelun pitoa
Sylkkäri hypyllä
Poispäinkäännös putkella
Rossin kanssa eiliset treenit meni yli odotusten. Taidettiin tehdä suorilta nolla vai tuliko yksi rima alas? Kuitenkin, ihan huippua! Kun lähdettiin hiomaan muutamaa juttua, niin 2-hypyn rima tuli alas koko ajan, joten se piti vahvistaa, että kokoaa oikein. Mutta ti fyssari vaikutti varmaan tähän, eihän heti seuraavana päivänä kuuluisi treenata, mutta nyt oli pakkorako... Täytyy venytellä poikaa parina päivänä kunnolla. Kenun leijeröin keppien takaa ja keinulla edelleen vahvisteena ruokaa maassa kipossa. Kyllä nämä kenraalit meni sen verran hyvin, että ei me mitään ihmeempiä enää treenata ennen THE kisoja :)

Eilinen rata
Ti illalla Markus ja Ira teki keppejä ohjureilla, molemmissa päissä keppejä oli hyppy. Siinä sitten toistoja jos jonkin näköisin häiriöin ja lähetyksin. Selvästi sai koira varmuutta ja vauhti palautui :)

10. kesäkuuta 2014

Kylmän päivän päivitys

Ulkona on kylmä päivä, joten ehtii istua koneella blogipäivityksen verran :)

Rossin kanssa olen tehnyt kolme agitreeniä. Ekalla kerralla vaan puomia, hetsaten etupalkalla. Kun tassut osuu maahan- vapautus lelulle. Toisella kertaa vaan keinua, ruokakippo maassa, saa heti ruokapalkan, kun keinulaskeutuu ja koira ottaa 2on/2off asennon. Suoritus tuli todella nopeaksi, mutta ennen kaikkea tein irtoamisia sivulle, jäin taakse yms. Eilen oli sitten Tarun vetämät treenit, jossa kivan vaativa rata, esteitä 27. Itsellä jostain syystä huono fiilis, vaikka oli ollut kiva päivä. En saanut itsestäni irti ja tiuskin koiralle :/ Mutta Taru piiskasi meidät onnistumisiin ja itse radasta jäi hyvä fiilis, vaikka muuten en ollut itseeni tyytyväinen. Takaakierroissa (4kpl) laitettiin apurima siivekkeen taa, jotta ei menisi ihan nuolemalla. Radalla oli myös kaikki kontaktit ja kepit, jotka oli kaikki hienot. Keinulle tehtiin sivuirtoaminen, jossa mulla oli palkka koiralle keinun edessä, A.lle ja puomille palkkasin runsaasti nakilla, kun meni 2on/2off-asentoon. Tänään Rossilla on fyssari ja huomenna kisanomaiset treenit RKS:n agi SM-edustajien kesken.

Bolt on tehnyt kaksi aksatreeniä. Toisessa 5:n esteen suoraa, jossa hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy. Ideana vaan hakeutua esteille. Palkka esteiden takana. Aloitettiin ihan yksi este kerrallaan ja lisättiin pikkuhiljaa. Tästä video alla.
Eilen treenattiin Nettan kanssa Bolt ja Fox. "Ratana" hyppy-mutkaputki-hyppy. Eka tehtiin putkea jota laitettiin pikkuhiljaa mutkalle, sitten lisättiin putkea ennen hyppy ja vielä lopuksi putken jälkeen hyppy. Ideana taas estehakuisuus. Tässä tuli samalla tehtyä palkasta luopumista, kun koira oli ekan hypyn takana, jossa vikan hypyn takana (koiran "vieressä") oli palkka.
Pentujen aksatreenit meillä kestää tasan sen verran, kun päiväruoka riittää :) Tai mikä ruoka se nyt sitten onkaan, mutta siis me treenataan niiden omalla ruualla vielä.

Iralle hyppysuora, jossa vaan haettiin vauhtia takaisin, kun on niin paljon treenattu kiemuroita lähiaikoina. 5 hyppyä medeissä, esteväli 7m, palkka suoran päässä. Todella hienosti kenguru menee ja menee kyllä niin lujaa, etten edes minä pysy perässä :D Alla videolla Iran suora, jossa kompuroi ekalla esteellä, ja lopuksi Boltin suora.


5. kesäkuuta 2014

Huippu viikko!

Tätä ne onnistuneet treenit on enteilleet! Kaikki tuntuu menevän nappiin :)

Aloitetaanpa agikisoista. Viime viikon ke oltiin Seinäjoella Rossin kanssa kisaamassa 3 starttia, kotiin tuomisina tuplanolla sijoilla 3 ja 4, ja yks hyl. Hyppärillä kääntyi putkesta väärään suuntaan, ja paloi aikaa ja se maksoi H-SERTin, mutta nollia me metsästettiinkin :) La Harjavallassa 3 starttia. Ekalla radalla kuumui ja tuli kepeiltä liian aikaisin, tokalta radalta nolla sijalla 4 ja vikalta hyl. Su Nokialla agiradalta hieno hyl, hyppärin ohjasi Heli ja siitäkin hieno hyl. Maanantaina kotikisoissa pakkonollan edessä. Meiltä siis puuttui yksi aginolla SM-kisoihin ja ma oli viimeinen ilmo ja Raumalla vain yksi agirata. No, kerrankin oma pääkoppa kesti paineen ja nollahan siitä tuli, sijalla 5. Kiitos Tuulialle, joka koutsasi mua rataantutustumisessa ja tsemppasi muutenkin! Nyt ollaan sitten SM-kisoissa joukkueessa ja yksilökisassa :) MM-karsintanollatkin on kasassa, mutta en ole vielä päättänyt lähdetäänkö Rovaniemelle... Ennen SM-kisoja treenilistalla on kontaktien hiominen taas nopeammaksi, ennen kaikkea keinun, sekä tiukat käännökset.


Sitten tokokokeisiin. Torstaina oltiin Ulvilassa, tuomarina Tiina Heino. Ensimmäisenä oli ALO-luokka, jossa kisasin Iran kanssa. Vähän jännitti, kun tuo koira ei mulle tee töitä niinkuin Markukselle, mutta yllätti kyllä mut ihan täysin! Sen kanssa oli todella kiva kisata, se ei ottanut mun jännityksestä kyllä mitään painetta, vaan mun mielestä jopa skarppasi :) Ainut yllätys oli paikallamakuu, jossa ei ole ollut mitään ongelmia, mutta nyt ryömi sieltä vähän minua kohti :D Pisteet:
Luoksepäästävyys 10
Paikallamakuu 6,5
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen vapaana 7,5
Maahanmeno 9
Luoksetulo 10
Seisominen 9
Hyppy 9
Kokonaisvaikutus 10
169,5p. ALO1

Rossille ihan hyvä suoritus EVL:stä, mutta ruutu nollille, kun meni heti maate ja tassut oli nauhan päällä... Pisteet:
Istuminen 9
Paikallamakuu 10
Seuraaminen 8,5
Zeta 8
Luoksetulo 7
Ruutu 0
Ohjattu 9
Metallihyppynouto 9
Tunnari 9
Kaukot 5
225,5p. EVL2

Eilen oltiin sitten Rauman tokokokeessa, tuomarina Ilkka Stén. Ainut virhe oikeastaan oli, että zetassa seisomisessa meni istumaan, mutta muuten olen tyytyväinen kaikkeen :) Pisteet:

Istuminen 10
Paikallamakuu 9,5
Seuraaminen 8,5
Zeta 6
Luoksetulo 8
Ruutu 10
Ohjattu 10
Metallihyppynouto 10
Tunnari 8
Kaukot 7
276,5p. EVL1 ja FI TVA

Jeeeee, ei enää tokokokeita Rossin kanssa :D Mä aina nauran, että en tykkää tokosta ja silti mun koirat valioituu siitä ensimmäiseksi! No Boltin kanssa sitten taas :)

Josta päästäänkin nuorison treeneihin. Bolt ja Ira on tehnyt yhden agitreenin tällä viikolla. Boltille kolmen "hypyn" suoralla eteenmenoa, vastaanottoa ja kuljettamista. Ja siivekkeen kiertämisen tarjoamista, mikä on nistuukin jo kauempaa ja joka suunnasta. Iralle keppitreeni ja valssitreeni. Kepit oli taas unohtunut, mutta muistui mieleen, kun huomasi ettei saa lepsuilla, valssit oli hyvät :)
Tokopuolella Bolt on mennyt eteenpin hyvin. Seuraamista tekee tarjoamalla jo monta metriä kerrallaan, sivulletulossa avut on vähentyneet, maahanmenossa pyllykin menee jo nopeammin maahan, paikalla istuminen on kunnossa, liikkeestä istuminen hyvällä alulla, liikkeestä seisomisessa kestää jo mun irtoamisen muutaman metrin päähän eikä jalat liiku, luoksetulon perusasentoa on tehty vähän, mutta ajatus siinäkin jo kohdillaan. Ihan super pätevä pentu, koska treenimäärä ei kyllä ole kovin iso, mutta se oppii niin nopeasti! Alla video viime viikolta, kun Bolt tekee ekoja kertoja seuraamista.



Iran kanssa aloitettiin AVO-liikkeiden opettelu. Kaukojumppaa istu-maahan, aluksi oli nihkeä istumaan nousussa, mutta varmistui aika nopeasti ja teki hienoja toistoja. Luoksetulon stoppia alettiin tekemään siivekettä kirtämällä ja palloa heittämällä taakse, hyvin reagoi. Noudossa ihan kapulan hakua ja tuontia, vapautus palkalle. Kengurun loikkia menee, mutta on vauhdikas eikä hyöki kapulalle. Kapulan pito treenissä palkkasin lelulla eka muutaman kerran kun koski maassa olevaa kapulaa, siitä odotin että nostaa muutaman centin - palkka ja sitten odotin että nostaa 10cm - palkka. Tästä jatketaan :)

Kyllä hyvien koirien kanssa on kiva treenata ja kisata <3

Something Like Bordercolliet löytää nykyään myös facebookista http://facebook.com/somethinglikebc