28. heinäkuuta 2014

FI AVA Ross ja treeniä

19-20.7 kisattiin Rauman omissa kisoissa 5 starttia. Olin ilmottanut 6:n starttiin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut sunnuntain viimeistä... Kovaan ääneen seurakavereille la aamulla mainostin, että tänä viikonloppuna Rossista tulee AVA, noh onneksi en joutunut syömään sanojani vaan viimeinen SERT-A napsahti heti ekalta radalta :) Sijoitus oli 3/50, ykkösenä Omie ja toisena Zup, joten huonoille ei hävitty :D Ja koska he ovat molemmat jo valioita, niin serti meille. Rata ei ollut mitään priimaa ja aikaa olisi saanut kiristettyä aika paljonkin, kun katselee niitä järkyttäviä kaarroksia joka käännöksessä.
Toiselle radalle lähdin niin, että olin ihan pää pyörällä vielä valioitumisesta, mutta hieno rata, ehkä jopa parempi kuin eka, tästä tuli 1 rima alas. Tässä päätin treenailla kontakteja, kun ekalla radalla ja arvokisoissa olen päästänyt sitä sieltä ajoissa pois, ettei kulu aikaa, mutta nyt ei ollut enää mitään tarvetta siihen.
Kolmas rata, eli hyppäri oli nolla. Melkein jouduttiin uusimaan rata, kun yhdelle Kelpielle tuli täsmälleen sama aika ja oltiin H-SERTissä kiinni aika pitkään. Mutta lopullinen sijoitus jaettu 4.sija ja sert olisi siirtynyt vain kolmannelle, joten ei uusittu. Hyvä päivä kaikenkaikkiaan 2x 0 ja 5, ollaan saatu hyvin varmuutta :) Ja koska ratajärjestys oli B, A, C, on meillä nyt tuplanolla ensi vuoden arvokisoja ajatellen :)
Sunnuntain eka rata oli muuten hyvä, mutta joku ihme blackout tuli koiralle puolessavälissä keppejä :O Alkoi sähläämään ja käskin maahan, joten HYL.
Toinen rata oli seuramestaruusrata. Todella vaikea nopealle koiralle ja seuramestaruus menikin koiralle +10,34 yliajalla :D Tämä ei ehkä kerro seuramme maksien tasosta kauhean hyvää ;D Hyvää rataa loppusuoraan asti, jossa olin auttamatta myöhässä. Kyllä tuo olisi tehtävissä ollut vaikka linjat olikin todella epäreilut. Mutta jos typerä ohjaaja jää vekkaamaan takaakiertoon, niin eihän siletä voi ehtiä :D Tästä siis HYL. Videolla kaikki 5 rataa, kiitos Marjo ja Tiina kuvaamisesta!


Maanantaina oltiin treenaamassa agia. Tehtiin Iraa varten Marjo Heinon 1-luokan agirata. Ira ja Markus suoritti sen hienosti vain yhdellä keppivirheellä, mutta tämkin johtui siitä kun keppien numero oli keppien edesä :D Iralla on muutenkin syttynyt joku lamppu ja se on alkanut loistamaan agissa entistä enemmän, puhumattakaan Markuksen kehityksestä!




 Markus teki myös Liinun kanssa ko. rataa, ilman rimoja ja meni tosi hineosti. Liinu-mummo oli ihan täpinöissään :D
Rossin kanssa meni hyvin, sain sen jopa kääntymään ajoittain hienosti. Kontaktit oli tosi nopeat :)





Boltin kanssa 5 esteen rataa, jossa valsseja. Ja sama rata toiseen suuntaan, jossa valssi ja takaakiertovalssi. Pikkuinen menee jo aika haipakkaa ja saan juosta senkin kanssa jo melkein täysillä :D





Ti ja ke oltiin Sari Kärnän kanssa hakuilemassa. Ti oli vaan Liinu, keskeytin treenin, kun meni valeilmaisuhommiksi. Tottiksessa Ross kävi vähän Kurtin parina kun Sari treenasi SMiä varten. Ke oltiin Harjavallan mettässä ja Lii ja Ross treenasi. 3maalimiestä, 3tyhjää. Rossilla oli ylläripylläri vauhtia enemmän kun järkeä, mutta Harjavalta onkin sille liian helppokulkuista metsää. Liinun treeni meni hyvin ja molemmille jäi positiivinen mieli :) Liinu vuorostaa kävi Kurtin parina tottiksen ilmottautumisessa. PK-lajit ei itseäni kiinnosta edelleenkään yhtään... Jos nyt edes Liille jaksaisi sen viimosen 1-tuloksen hakea...

Bolt on tehnyt sivulletuloa vahvaksi. Sivulle siirtymisiä yms, niin ettein etutassut "hypähdä". Tämän kun onnistuin opettamaan Rossille ja hyvällä alulla olin jo Boltinkin kanssa, mutta tajusin onneksi ajoissa ja aloin kouluttamaan sitä hyppäämistä pois. Tehty kropan käyttöä: etutassut jonkun alustan (esim vadin) päällä ja siinä takajaloilla pyörimistä, takajalkojen nostoa sohvalle, laatikkoon menemistä, etutassuilla jumppapallon päällä tasapainoilua yms. Nyt aloin kouluttamaan kapulan pitoa, mutta ei se sitä suuhun ota. Koitetaan jollain muulla esineellä eka opetella idea ja vaihdetaan sitten kapulaan. Videossa kaikken E-pentujen temppuja:

15. heinäkuuta 2014

Nartut...

Niistä ei aina tiedä, mitä ne ajattelee :D Liinun kanssa eilen hakukokeessa Tuusulassa asti ja rouva päätti tehdä yhden valeen ja jättää yhden maalimiehen metsään. Toisena päivänä siis repii maastosta 168/170p. ja toisena tekee mitä sattuu.... Tämä ei tee kyllä hyvää minun jo valmiiksi hukassa olevalle hakumotivaatiolle... Noh, kattellaan... Kiitos Tiinalle matkaseurasta, olet korvaamaton <3

Viime viikon hakutreeneissä tehtiin 6pistoa, 2 L-pistoa, 2 suoraa ja 2 L-pistoa. Kaikki suorapalkalla ja koira toimi kuin unelma.

Jyväskylässä käytiin vierailulla ja tein Rossille ja Liinulle kokeenomaisen PK-tottistreenin, meni hyvin molemmilla. A-esteessä ei ollut mattoa alas asti ja Liinu liukasteli, eikä päässyt ylsö, joten kerran kävin ennen koetta omalla kentällä A:n ottamssa, ja se meni hyvin.







Rossille on tehty paukkuihin viettiä. Mietin, että missä se on kovimmassa vireessä ja sehän on agilityssä. Ollaan siis tehty yhdellä putkella ja hypyllä hetsausjuttuja, ja laukaus on lähtölupa. Nyt kun tulee paukku, alkaa Rossin häntä heilumaan :D Jalostetaan tätä virettä tottiksen paukkuihin seuraamisessa.









Bolt on tehnyt kerran aksaa, jossa mutkaputki ja hyppy, treeninä valssi ja pakkovalssi. Pentu osaa jo pentuasiat niin hyvin, että nyt varmaan odottelen pennun kasvua ja alan tekemään tekniikkaa enemmän vasta sitten. Tokossa Bolt tekee pentujuttuja tarjoamalla vähän kaikkea ja takapään käyttöön erilaisia temppuja. Bolt tokoili myös Jyväskylässä, ja sen kanssa on kyllä ihan sama missä tekee, niin se keskittyy 100% vaan minuun ja hommiin! Kerran tokoilin ison ABC:n pihallakin :D





7. heinäkuuta 2014

kisoja ja kokeita

Taas on paljon ehtinyt tapahtumaan...

MM-karsinnat varmaan järjestyksessä ekana. Ajeltiin pe Yli-Tornioon siskon ja sen miehen mökille, josta ajoi tunnin Rovaniemelle kisa-aamuina.
La eka rata oli hyppäri, jossa mulla ei ollut asennetta ja jo viidennen esteen jälkeen olin myöhässä ja koira suoritti väärän hypyn, eli HYL. Katsoin videon ja pärräsin, että tulinko tänne asti löntystämään vai tekemään agilityä. Toinen rata olikin sitten kunnon asenteella vedetty ja nollahan siitä tuli, sij.13 ja paikka sunnuntaille plakkarissa, yhteispisteissä tässä vaiheessa sijalla 18. :) Sunnuntaina sama asenne jatkui ja oma ohjaus oli parasta ikinä, Ross on nopea, mutta kunnon asenteella vedätän sitä aika pitkältäkin eikä tule edes kiire. Aamun radalta sij.8. Seuraava rata oli hyppäri, jossa ensinnäkin koira varasti lähdöstä ja oli lyönyt jonkun ihan uuden vaihteen päälle, niinkuin minäkin. Nyt näkyi nuoressa koirassa, että mun uusi ohjaustyyli, saa koiralle tunteen, että hänellä on kiire ja rimoja alkoi tulemaan alas. Hyppäriltä 15 (3rimaa), ja VIIDENNEKSI NOPEIN AIKA! Wow! Finaaliradalle lähtiessä oltiin yhteispisteissä sijalla 22. Tällä agiradalla koiran kiire jatkui ja kun 3 rima tuli alas, niin lopetin siihen ja kerroin ettei tuo ole sallittua. Lopullinen sijoitus 25/114. Olen ERITTÄIN tyytyväinen! Alla vielä video parhaimmista radoista :)


Sitten viime keskiviikkona olin BH-kokeessa Iran kanssa. Koskaan en ollut treenannut Iran kanssa hihnassaseuraamista niin että hihna on vasemmassa kädessä, en BH:n jääviä, en henkilöryhmää, enkä paikallamakuuta selin koiraa päin. Koe tuli aika yllättäen, kun ma iltana sen sinne ilmoitin :D Seuraaminen ei ollut hyvää, mutta näytti hyviä pätkiä ja oli kuitenkin mukana koko ajan. Henkilöryhmässä hihnassa meinasi mennä pussailemaan yhtä tyyppiä :D  Jäävät ja luoksetulo hyvät, paikallamakuussa ryömi metrin, mutta tuomari ei huomannut. Kaupungilla ei ollut mitään ihmeellistä ja näin on sinisen paholaisen BH-suoritettu.




Torstaina käytiin Raumalla agiepiksissä osallistumassa putkiralliin :) Radalla siis pelkkiä putkia ja rata oli 14 estettä pitkä. Minä menin kolmella koiralla (Liinu, Ross ja Iko) ja Markus Iralla. Rossille tein yhden putkijarrun ja se reagoi siihen niin voimakkaasti, että tulos oli 5. Iko ei vielä osannut hakea putkenpäitä kun tultiin todella vinoon ja olin edellä, Ikolle 10 tai 15. Liinu sen sijaan voitti nollalla :D Ira ja Markus tais saada 20 kun Markus myöhästyi yhdessä viennissä kompuroiden koiraansa ja pasmat meni ihan sekaisin ;)

Pe oli hakutreenit, missä vain Liinu mukana. Liinulle 200m rata kokeenomaisesti, että en tiennyt missä maalimiehet on. Tosi hyvä suoritus, kerran taisin korjata kun kääntyi taaksepäin. 2 suorapalkkaa ja 1 rulla.
La käytiin tekemässä esineruutu Liinun kanssa. 50x15 kaistale, missä 3 esinettä, toi kaikki nopeati, mutta saisi nostaa nenäänsä enemmän. Tuntui että menee nenä maassa.

Su olikin sitten hakukoe Porissa Liinun kanssa. Koe alkoi klo:9 maastolla. Oltiin kolmas voi-luokan koira. Rata oli kiva ja sain paljon kehuja radanlukutaidosta ja kauniista koiran kanssa työskentelystä :) Kaikki 3 maalimiestä nousi, eikä koira helteestä huolimatta ollut kovin väsynyt radan jälkeen, pistotin siis viisaasti. Ilmasut täydet 30p. Maalimiehistä täydet, työskentelystä lähti 2p. koska Liinu teki 2-3 pistoa taaksepäin. Henkilöetsinnästä siis 168/170. Sitte esineruutu. Sielläkin tuomari sanoi, että voisi vaikka iltaan asti katsoa meidän työskentelyä, se on niin kaunista :D Saatiin jopa 11sek lisäaikaa, koska hän niin toivoi, että oltaisiin löydetty se viimeinen esine kun Liinu oli ihan lähellä, mutta ei... Esineistä siis 2/3 ja pisteitä 23/30. 79 pistettä tarvittaisiin siis tottiksesta, jotta olisi 1-tulos. Kentällä eri tuomari ja Liinu ensin paikkamakuuseen, josta tuli erinomainen. Seuraaminen oli hyvää EI EDISTÄNYT, oikealle käännökset löysät, niinkuin aina. Nyt kuitenkin tavoista poiketen, henkilöryhmä oli hyvä! Istuminen hyvä, maahanmeno hyvä, luoksetulo hidas, seisominen hyvä, luoksetulo vähän nopeampi. Tasamaanouto hyvä, hyppynouto Liinun tyylinen, eli kiipeää yli ja tuo kiertäen. Estenouto hyvä, eteenmeno hyvä ja nopea, mutta käskin maahan väärällä äänensävyllä ja tarvitsi toisen käskyn. Olen erittäin tyytyväinen tähän, mummo on sellanen luottopakki kyllä <3 Pisteitä 86 :D Eli yhteensä 277 1-tulos, luokkavoitto ja yhtä vaille KVA :)