24. elokuuta 2014

Toko innostusta?

Perjantaina pienet aksatreenit pihalla Rossille. Lähinnä valsseja, ja muistutusta, että myös valsseissa on tarkotus koota hypylle, eikä kaahata kilsan päähän. Myös muutamat vahvat takaaleikkaukset kepeille.

Boltille tokoa päivällä. Leikkimiset on sujunut niin hyvin, että päätin koittaa kapuloilla "2 lelun leikkiä", koska en ole saanut sitä nostamaan maasta kapulaa. Sehän toimi, oikein hyvä! Sitten aloitin merkin tekemisen. Ohjasin muutaman kerran koiran merkin taa ja palkkasin merkille. Sitten Bolt alkoi tarjoamaan sitä, tästä palkkaa. Vielä sivulletuloja ja seuraamaan lähtöjä. Sivulletuloissa saa taas muistuttaa pyllyn käytöstä, vähän oli laiska :)


Illalla Netta tuli vielä tokoilemaan, niin tehtiin uusi setti. Aloitettiin taas kapulaleikillä, ja kun se meni hyvin, niin testasin nostaako kapulan mun edestä mun käteen saadakseen lelun. Ja kyllä, se nosti ekaa kertaa kapulan maasta!! eli nyt on luovutusasento valmis, noutaminen ja tuominen valmis, sekä kapulan nostaminen valmis. Nyt ne onkin helppo laittaa yhteen kun haluaa :) Sitten merkkiä. Jatkoin eka tuolla videolla näkyvällä ja kun se meni jo hyvin niin houkuttelin Boltin luokseni parin metrin päähän merkistä ja siitä se lähti tarjoamaan merkille menoa ja meni hyvin merkin taa tasapainoon minusta katsottuna! On se fiksu peli!!

La olikin sitten aksakisat. Rossin kanssa kaksi ihan super mahtavaa rataa, joista hyl. Mentiin asenteella kaikki tai ei mitään, ja yksi pikkuvirhe kummallakin radalla maksoi tuloksen, mutta fiilis sitäkin parempi!
Emma kisasi Rossilla yhden radan ja saivat 10, joten osallistumisoikeus junnujen SM:iin on hankittu! Aika hyvin kahdella treenillä! Emma oli Rossin kanssa kisoissa myös tänään Vöyrillä, sieltä hyl ja 10 :)
Bolt oli la aksakisoissa turistina, otin sen aamuruuan atskuuni ja annoin sitä päivänmittaan sille eri asioista. Tehtiin mm. sivulletuloja, eteentuloja, maahanmenoja ysm siellä isossa häiriössä. Tosi hyvää treeniä!
Tänään ei olla tehty mitään, itse olin aksakisoissa töissä. Huomenna luvassa hakutreenit ja aksatreenit :) Niin ja minä alan kisaamaan Rossin pojan Wukin (Iran veli) kanssa agissa, kun tulee lokakuussa kisaikään. Jännääää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti