20. elokuuta 2014

Bolt ♥ Agility

Eilen treenasin vaan kääpiön omalla kentällä. Päätin ennen treeniä, että palkaan sekä namilla, että lelulla ja olin valmistautunut miljoonalla eri lelulla ja asenteella, että joudun houkuttelemaan koiraa leikkiin kun on saanut ekan namin. Mutta pyh! Tein ensin ihmisnuolta yhdellä hypyllä. Palkkasin namilla jarrutukseen ja lelulla kun tuli esteen yli, TOIMII! Olin niin onnellinen, että Bolt ei enää arponut palkkaa! Itsessään tuo treeni meni todella hyvin. Sitten tein pientä rataa, eri versioilla. Palkkasin loppuun aina lelulla ja namin annoin, kun irrotti lelusta, eikä edelleenkään miettinyt mieleisempää palkkaa! Harjoituksia mitä tein:
Hyppy (valssi) - hyppy (valssi) - hyppy - putki.
Hyppy - hyppy (valssi) - hyppy (vastakäännös) - putki (takaaleikkaus).
Putki - hyppy - hyppy (pakkovalssi) - hyppy.
Putki - hyppy (valssi) - hyppy (takaakiertopäällejuoksu) - hyppy.
Kaikki tein kerran.
Sitten vielä namilla puomin alastulolle 2on-2offin tarjoamista, hyvin muisti ☺ Sen jälkeen halusin vielä viimeiseksi leikkiä ja nyt pentu hetken mietti, että jos kuitenkin saisi namia. Jatkoin vaan riekkumista ja lopulta lähti saalille ja alkoi leikkimään normaalisti. Annoin voittaa lelun ja se oli siinä! ツ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti