Aivan mahtava vloppu takana! Olen ihan sanaton siitä, kuinka tyytyväinen olen kasvatteihini! Ja ennen kaikkea niiden omistajiin, kuinka mukavia ja osaavia he ovat. Suurinmmasta osasta on tullut ihan lähimpiä ystäviä ja tiimi on tiivis! ♥
Perjantaina Tuulia Liuhto oli vetämässä agitreenit. Alla ratapiirros.
Boltin kanssa tehtiin rataa esteelle 7 asti. Treenasin sitä vaan 10min, ja hyviä pätkiä tuli enkä halunnut tehdä enempää.
Rossin kanssa koko rata. Ainut asia, mikä kismitti on Rossin valssit. Se vetää ne ihan läpi. Tähän saatiin ohjeeksi valssikuuri verkoilla.
Ohjasin myös Wukin. Se meni ihan kivasti, se ei vaan vielä tulee ohjaukseen täysillä, vaan vähän haaveilee. Enemmän lelupalkkaa esim pakkovalssiin yms. Päästiin kuitenkin rata loppuun asti, tosin ilman keppejä ja rengasta.
Liinu pääsi myös tekemään tämän treenin Nettan hyvässä ohjauksessa, mummo kiittää!
Lauantaina vedin koko päivän tokoja kasvateille, lopuksi treenasin omat. Boltille ruuan kanssa sivulletuloja, eteentulja, seuraamista, maahanmenoa, seisomista. Seuraamisessa oli nyt jäänyt kiinni vasempaan käteeni, nami tulee tästä edes siis toisesta kädestä. Maahanmenossa jäi pari kertaa seisomaan. Ei kertaakaan ottanut häiriötä esim yleisöstä.
Liinulle seuraamista vähän, jäävät ja luoksetulot. Paitsi seisomisesta takapalkka. Muutama nouto. Yksi kokonainen eteenmeno. Sitten Tiina vei ruokakipon eteenmenopalkaksi ja Liinun piti kyetä silti seuraamaan eteenmenon ennakoiva. Tein tosi lyhyttä ja tosi pitkää seuraamista siihen ja palkkasin lelulla hyvästä seuraamisesta. Kun ennakointi jäi pois lähetin eteenmenoon ilman seuraamista.
Rossille muuten ihan sama setti, mutta noudossa otettiin kapulalle hyökkimistä pois, niin että kapula heitettiin muurinpalikkaan kiinni, joten kapulan päälle oli turha hyökätä. Ja se jääkin aina muutamalla tälläisellä toistolla pois. Jäävät ja luoksetulot kokonaisina.
Su oli jälkeä Pia Pursiaisen kouluttamana. Pia piti pienen luennon ensin, olisi pitänyt olla kynä ja paperi, koska tuli todella hyviä pointteja, jotka olisi pitänyt kirjata ylös. Noh, koitan muistaa ainakin osan. Pia tekee jäljen ihan valmiiksi asti pellolla, matkan, kulmat, namien häivytys, motivaation yms. Sitten jälki siirretään metsään ja pian kepit mukaan (joita on tietysti treenattu erikseen). Jos koira menee ennemmin kepiltä kepille, kuin varsinaisesti jäljestää, oli ongelmaratkaisuna: tuulen suunta, niin ettei saa hajua toisesta kepistä, vähemmän keppejä, vanhempi jälki. Niin joo ja kepit pitää olla joka kerta uusia, eli ei kertaakaan käytettyjä ja ne hajustetaan todella kevyesti, tyyliin sen aikaa kun ne nyt on jäljentekijän taskussa kun hän autolta menee jäljen tekemään. Jos koiralla ei ole motivaatiota jälkeen, voi esim kokeilla, että koira näkee kun jäljentekijä lähtee tekemään jälkeä ja jäljentekijä jää palkaksi jäljen päähän. Heittää vaikka palloa tai antaa ruokaa yms. Jäljellä voi olla namia, leluja ja haastetta, niin koiran motivaatio pysyy korkeammalla. Itse ei koskaan saa Liinalla puuttua koiran tekemiseen, koska jos joskus vaikka kompastut ja liinasta tulee nykäisy, koira luulee tehneensä virheen. Jos täytyy antaa palautetta, esim uroksen pissaamisesta, tarkkana olemisesta yms, tulee se tehdä suullisesti. Lisksi käytiin myös läpi erilaisia janatreenejä, kirjoitan niistä enemmän, kun kokeilen.
Minun ongelma on jäljellä, se etten luota koiraan ja kontrollifriikkinä puutun joka asiaan. Pia ja Marika teki mulle ja Liinulle yhden janan, tarkoituksena tehdä se kokeenomaisesti. Lähetin koiran, joka lähti hyvin, mutta jossain vaiheessa alkoi oikomaan, otin koiran haltuun ja lähetin uudestaan, jolloin korjasi suoraksi. Reagoi hyvin jälkeen ja lähti ajamaan, tosin takajäljelle. Käänsin koiran ja jatkettiin matkaa. Sanoin varmaan 3 kertaa Pialle joka käveli takanani, että ei olla enään jäljellä... Hups, sitten Liinu nosti kepin :O Pia sanoi, että tekisi mieli lyödä mua, ja niin teki kyllä itsekin mieli lyödä itseäni! Koira oli LOISTAVA! Sainpahan kunnon opetuksen ja täst edes en puutu koiran jäljestämiseen m i t e n k ä ä n! En saa (eikä kuulemma kukaan saisi) käyttää kreppejä jäljellä, jos jälki hukkuu, niin kävelään vaan rauhassa autolle, koira saa siitä opetuksen että hommat ei jatku, jos ei ole tarkka. Koiralle ei silti saa olla vihainen. Jos joku keppi joskus jää, niin so what!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti