28. heinäkuuta 2014

FI AVA Ross ja treeniä

19-20.7 kisattiin Rauman omissa kisoissa 5 starttia. Olin ilmottanut 6:n starttiin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut sunnuntain viimeistä... Kovaan ääneen seurakavereille la aamulla mainostin, että tänä viikonloppuna Rossista tulee AVA, noh onneksi en joutunut syömään sanojani vaan viimeinen SERT-A napsahti heti ekalta radalta :) Sijoitus oli 3/50, ykkösenä Omie ja toisena Zup, joten huonoille ei hävitty :D Ja koska he ovat molemmat jo valioita, niin serti meille. Rata ei ollut mitään priimaa ja aikaa olisi saanut kiristettyä aika paljonkin, kun katselee niitä järkyttäviä kaarroksia joka käännöksessä.
Toiselle radalle lähdin niin, että olin ihan pää pyörällä vielä valioitumisesta, mutta hieno rata, ehkä jopa parempi kuin eka, tästä tuli 1 rima alas. Tässä päätin treenailla kontakteja, kun ekalla radalla ja arvokisoissa olen päästänyt sitä sieltä ajoissa pois, ettei kulu aikaa, mutta nyt ei ollut enää mitään tarvetta siihen.
Kolmas rata, eli hyppäri oli nolla. Melkein jouduttiin uusimaan rata, kun yhdelle Kelpielle tuli täsmälleen sama aika ja oltiin H-SERTissä kiinni aika pitkään. Mutta lopullinen sijoitus jaettu 4.sija ja sert olisi siirtynyt vain kolmannelle, joten ei uusittu. Hyvä päivä kaikenkaikkiaan 2x 0 ja 5, ollaan saatu hyvin varmuutta :) Ja koska ratajärjestys oli B, A, C, on meillä nyt tuplanolla ensi vuoden arvokisoja ajatellen :)
Sunnuntain eka rata oli muuten hyvä, mutta joku ihme blackout tuli koiralle puolessavälissä keppejä :O Alkoi sähläämään ja käskin maahan, joten HYL.
Toinen rata oli seuramestaruusrata. Todella vaikea nopealle koiralle ja seuramestaruus menikin koiralle +10,34 yliajalla :D Tämä ei ehkä kerro seuramme maksien tasosta kauhean hyvää ;D Hyvää rataa loppusuoraan asti, jossa olin auttamatta myöhässä. Kyllä tuo olisi tehtävissä ollut vaikka linjat olikin todella epäreilut. Mutta jos typerä ohjaaja jää vekkaamaan takaakiertoon, niin eihän siletä voi ehtiä :D Tästä siis HYL. Videolla kaikki 5 rataa, kiitos Marjo ja Tiina kuvaamisesta!


Maanantaina oltiin treenaamassa agia. Tehtiin Iraa varten Marjo Heinon 1-luokan agirata. Ira ja Markus suoritti sen hienosti vain yhdellä keppivirheellä, mutta tämkin johtui siitä kun keppien numero oli keppien edesä :D Iralla on muutenkin syttynyt joku lamppu ja se on alkanut loistamaan agissa entistä enemmän, puhumattakaan Markuksen kehityksestä!




 Markus teki myös Liinun kanssa ko. rataa, ilman rimoja ja meni tosi hineosti. Liinu-mummo oli ihan täpinöissään :D
Rossin kanssa meni hyvin, sain sen jopa kääntymään ajoittain hienosti. Kontaktit oli tosi nopeat :)





Boltin kanssa 5 esteen rataa, jossa valsseja. Ja sama rata toiseen suuntaan, jossa valssi ja takaakiertovalssi. Pikkuinen menee jo aika haipakkaa ja saan juosta senkin kanssa jo melkein täysillä :D





Ti ja ke oltiin Sari Kärnän kanssa hakuilemassa. Ti oli vaan Liinu, keskeytin treenin, kun meni valeilmaisuhommiksi. Tottiksessa Ross kävi vähän Kurtin parina kun Sari treenasi SMiä varten. Ke oltiin Harjavallan mettässä ja Lii ja Ross treenasi. 3maalimiestä, 3tyhjää. Rossilla oli ylläripylläri vauhtia enemmän kun järkeä, mutta Harjavalta onkin sille liian helppokulkuista metsää. Liinun treeni meni hyvin ja molemmille jäi positiivinen mieli :) Liinu vuorostaa kävi Kurtin parina tottiksen ilmottautumisessa. PK-lajit ei itseäni kiinnosta edelleenkään yhtään... Jos nyt edes Liille jaksaisi sen viimosen 1-tuloksen hakea...

Bolt on tehnyt sivulletuloa vahvaksi. Sivulle siirtymisiä yms, niin ettein etutassut "hypähdä". Tämän kun onnistuin opettamaan Rossille ja hyvällä alulla olin jo Boltinkin kanssa, mutta tajusin onneksi ajoissa ja aloin kouluttamaan sitä hyppäämistä pois. Tehty kropan käyttöä: etutassut jonkun alustan (esim vadin) päällä ja siinä takajaloilla pyörimistä, takajalkojen nostoa sohvalle, laatikkoon menemistä, etutassuilla jumppapallon päällä tasapainoilua yms. Nyt aloin kouluttamaan kapulan pitoa, mutta ei se sitä suuhun ota. Koitetaan jollain muulla esineellä eka opetella idea ja vaihdetaan sitten kapulaan. Videossa kaikken E-pentujen temppuja:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti