5. tammikuuta 2013

Hups :)

Pitäisköhän päivittää tätäkin välillä :) Koitan kirjotella yleisesti mein tekemisiä tänne, mutta säännöllistä kirjoittelua en lupaa :D

Rossin kanssa loppuvuonna otettiin sellanen agilitykisarykäisy. 5 starttia joulukuussa, mikä on mulle paljon :) Kaksi vitosta (molemmat rimoja) ja kolme hyllyä. Meillä alkoi tuo agility menemään vähän ongelmalliseksi, kun minun pääkoppa ei yhtäkkiä kestänytkään, sitä painetta minkä itselleni loin siitä, että mulla on nyt niin hyvä agilitykoira, että sillä pääsis minne asti vaan. Aloin jumittamaan, en juossut tai ohjannut koiraa. Mutta nyt suurten mietintöjen jälkeen ollaan taas Rossin kanssa samalla sivulla ja menossa samaan suuntaan radalla. Todella hyviä pätkiä ollut, rimat tullut alas, kun olen vaan lähtenyt juoksemaan ja jättänyt koiran "yksin" seläntaakse suorittamaan. No kyllä tämä tästä, nyt alkaa kisarutiinikin löytymään :) Käytiin Tuulia Liuhdon yksärilläkin, ja oli kyllä kivaa ja antoisaa! Timo Liuhdolla oltiin jo sykysllä, kun RKS järjesti. Siellä tuli oikeesti muutama ahaa!-elämys ja ne ovat auttaneet huimasti jatkossa :) Tykkäsin NIIIIIN paljon Timon koulutustavasta!

Haussa käytiin AVO-luokan kokeessa, vaikka tiesin ettei koira ole valmis siihen :/ Kun Rossin jätin kotiin, lupasin itselleni, että me ei mennä pk ja tokokokeisiin, jos en usko että voimme saada 1-tuloksen. Petin oman lupaukseni ja ahneuksissa lähdin kokeeseen. Tottiksesta pisteitä 91, jotka oli päivän parhaat ja Ross tekikin hyvin töitä. Käännökset minä tuomarin mukaan pilaan, hitaudellani :D Noudot ja eteenmeno saivat jälleen tuomarilta kehuja erityisesti. Hakuosuudella tuli sitten esiin juuri se ongelma, jonka takia Ross ei ollut valmis, eli kuumeneminen. Jätkä vaan tykkäs juosta, oli käynyt kuulemma etukulmassa maalimiehellä, mutta ei malttanut jäädä haukkumaan. Toinen maalimies nousi hienosti, ilmasusta täydet. Kolmas maalimies nousi, mutta sekin vasta toisella kerralla. Koira oli siis käynyt siellä ja maalimies olikin luullut, että kyseessä on rullakoira, kun oli lähtenyt pois, mutta alkoikin toisella lähetyksellä haukkumaan.
Sari Kärnä kävi meitä taas vähän koulimassa hakumetsässä kokeen jälkeen ja sain loistavat vinkit Rossin vireen laskemiseen ja se toimikin heti ekalla kerralla! Neuvoiksi vireen laskeminen ja pitkän radan tekeminen AINA, enkä saa kutsua koiraa pois metsästä, kun Ross nousee siitä aika paljon...
Liinu teki yhden valeilmaisun!!!!! Mä en kestä. Ei olla sen jälkeen treenattu, mutta toivon että se johtui vaan siitä kun kehuin sitä kesken treenin ja sitä ei Liinulle saa missään lajissa tehdä kesken liikkeen, vaan sillä nousee kusi heti päähän. Neuvoksi tehdä 300metrin rataa, nyt hiukan aikaa ilman rullaa ja paljon kokeenomaisia treenejä, myös sitä palkkaamattomuutta. Hakutreenit tosin on tauolla talven, mutta keväällä jatketaan sitten.

Jäljellä meillä oli kennelpäivillä Maarit Rostedtin kouluttamassa. Hän kisaa sakemanniensa kanssa FH-jäljellä. Hän oli sitä mieltä ettei Rossia missään nimessä siirretä metsäjäljelle, vaan sillä on hurjasti potentiaalia FH-jäljelle. Hän jopa Rossin jäljestäessä sanoi olevansa kateellinen, mikä oli aika kiva kuulla tuon tason kilpailijan suusta. Keväällä aion tehdä paljon jälkeä, nyt kun asutaan täällä peltojen keskellä. Aloitetaan pitkistä kiemuraisista jäljistä ja siitä pikkuhiljaa aletaan kouluttamaan vihdoin niitä kulmia.
Liinukin teki kaksi peltojälkeä Maaritin valvovan silmän alla, ja se jäljesti lujaa mutta ihan hyvin. Katsotaan jos Markus alkaa keväällä tekemään Liinulla metsäjälkeä :)

Tokossa hiotaan voittajaluokan liikkeitä Rossille. Kaukot ihan alkutekijöissä. Kaikki vaihdot onnistuu kun seison metrin päässä, joten siitä vaan eteenpäin sitten. Tosi tarkkana saa olla ettei palkkaa kun takajalka tulee hiukankin eteenpäin, mutta olen onnistunut mielestäni hyvin pitämään kriteereistäni kiinni. Ruutu on jo hyvällä mallilla, eilen Ross meni täydeltä matkalta keskelle ruutua ja jäi seisomaan, jeij :) jäävät on toki valmiita, kun niitä on tarvittu jo pk ja tokokokeissa, vahvistusta vaan ja näissäkin kriteereistä kiinni, että nopeus pysyy. Noudossa ollaan saatu se kapulaan hyppääminen pois, vihdoin. Eilen metallinouto meni loistavasti. Tunnari sen sijaan on meilkein aloittamatta. Ollaan opeteltu tunnarikapulan tuomista ja pitoa, se kun on niin pieni että sitä olisi kiva väylää, mutta pito on nyt hyvä. Vinkkejä tunnarin opettamiseen otetaan vastaan, tuntuu tyhmältä lähteä lumihankeen piilottamaan "omaa", kun kesällä sen aloittaisin nurmikkoon piilottamalla. Luoksetulon pysäytyksiä tehdään erillä'än luoksetulosta ja ne on hyvät ja napakat. itse luoksetulo on Rossilla ollut aina vahva, enkä siihen halua mitään aijaamista tai ennakointia, joten kokonaista luoksetuloa pysäytyksillä tehdään todella harvoin. Hyppynoutohan on Rossin bravuuri ja lemppariliike maailmassa, joten siinä ei ole ongelmia :D Eilen tehtiin ryhmäpaikallomakuu 4min. Kerran haisteli maata ja meni siinä inan vinoon, tämä hiotaan pois vielä :) EVL:n liikkeitä ollaan myös tehty tietty, merkkiä ja ohjatun lähetyksiä, paikalla istumista pitäisi vielä aloitella.

Lisäsin Rossin myös SBCAK ry:n jalostusuroslistalle. Vaikka tiedän, että olen tosi tarkka mille nartuille sitä edes antaisin :) Mielestäni listalla voisi olla myös vähän tiukemmat pääyvaatimukset...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti