20. maaliskuuta 2014

Mitä? Eikö kukaan ole taas päivittänyt mun blogia ;D

Mä olen kyllä päivittänyt blogeja ihan urakalla, mutta en tätä :D Liinun ja Lumin pentublogeja ja uusinut vähän Tiinan blogia.
Kovasti ollaan treenattukin, eniten aksaa, koska se on tällä hetkellä ihan super kivaa!! Keinu oli hiukan hidastunut, mutta treenattiin se takasin vanhaan malliinsa. Käännöksiä ollaan treenattu ja sitä, että minä ohjaan ne käännökset kunnolla, eikä Ross vaan juokse läpi vaan hidastaa ja kokoaa hypylle. Kontaktit on nyt hyvät, kisoissa vielä himmaa ihan vähän puomin alastulolla, mutta se menee ohi, kun sillä tyylillä koira ei pääse yhtään nopeampaa seuraavalle esteelle. Ollaan käyty kahdet agikisat, joissa 7 starttia ja kaikki hyllyjä!! Ei paljon ole siis sm- tai karsintanollia saatu, on meillä ne kaks... Mutta pakko saada homma toimimaan myös kisoissa ja sitten se lopulta kantaa hedelmää. Nyt vielä haetaan rutiinia yms. Kyllä mä olen päättänyt sen tuplanollan ja 3 muuta nollaa vielä hankkia!
Ira ja Markus starttasivat ekaa kertaa epiksissä ja jännitys oli käsin kosketeltavissa :D Parille maximöllien 3sija sähläyksestä huolimatta :D Ira menee yhtä lujaa kuin isänsä, siinä on ensimmäistä koiraansa ohjaavalle vähän tekemistä!
Tammikuun tokokoe meni penkin alle :( Poika nollasi paikalla istumisen, kun oli alkanut liehitellä vieressä istuvaa narttua ja sitten mennyt maahan. Itse nollasin paikkamakuun, kun Ross nousi ilman käskyä sivulle kun palasin ja käskin takasin maahan. tuomari sanoi, että olis ollut vielä pisteitä jäljellä, mutta jos annan sen kerran nousta kokeessa ilman lupaa, niin se tapahtuu uudestaan. Muut liikkeet meni ihan ok, tulokseksi EVL3. Seuraava ja toivottavasti viimeinen koe on toukokuussa jo ulkokentillä.
Hakutreeneissä ollaan oltu kerran, se oli pimeällä eli treenattiin kunnolla nenänkäyttöä. Kaikille kolmelle kuusi suoraa 50metriin ja siellä suorapalkka. Iralla oli ääniapuja. Tosi hyvin meni ja nenät toimi! Esineruutua ollaan tehty varmaan 4 kertaa ja aina mennyt hyvin. Viimeksi viimeinen esine tuotti kaikille päänvaivaa, oli sen verran vaikeassa paikassa ja tuuli ei osunut siihen yhtään. Jäljelläkin käytiin kerran. Liinulle janatreeniä, tähän tarvitaan lisää vauhtia ja päämärätietoisuutta. Rossille noin 100m jälki ja Iralle 20m. Rossilla meni tosi hyvin, Ira leikki hakukoiraa ja yritti ilmasta jäljesää :D Autoin vähän ja nenä meni lopulta maahan. Ampumassa ollaan käyty kaksi kertaa ISOLLA pellolla. Aloitettiin rauhassa ja ampuja oli pellon toisessa päässä ja koira ohjaajan kanssa hihnassa vaan kuuntelemassa toisessa päässä. Siitä sitten pikkuhiljaa lähemmäs. Eipä nuo niihin reagoi, mutta haluan niistä niin varmat, että esim SM-kisoissa ei tarvii miettiä että "mitä jos kuitenkin" kun paukkuja tulee miljoona.
Ross ja Ira on ollut paimentamassa kaksi kertaa. Molemmat kehittynyt jo nyt huimasti ja sytyttelevät pikkuhiljaa. Liinu ei ole päässyt kun vatsa on jo sen verran iso :)





Ensisijainen tavoite on nyt saada Rossille arvokisanollat kasaan! Ira ja Ross on molemmat jo ilmottu tokokokeeseen ja Iralle katottu BH-koetta. Liinu on mammalomalla ja pennuista toivuttua katsellaan hakukokeita ja jälkikoe :) Liinu menee myös SM-kisoihin jos kaikki menee hyvin. Rossille kesällä myös tavoitteena HK3 ja JK1. En tiedä miten mulla on aikaa näihin, kun pentukin tulee, mutta hullu kun on :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti