8. helmikuuta 2011

Liinun tottis 7.2

Liinun liikkeistä olisi niin paljon kerrottavaa, että aloitan nyt vaan treenikohtaisesti eilisestä.

Seuraaminen aloitettiin opettamaan alusta asti uudestaan syksyllä uudella käskyllä.
  • Harjoiteltiin kontaktin pysymistä, vaikka lelu ei olisikaan lantioni kohdalla. Nyt ei enää pää lähtenyt lelun mukaan, niin voimakkaasti kuin viimeksi. Pääasia, että vire säilyisi ja edistäminen olisi poissa. Pitää kyllä paikan vaikka lelua ei olekaan, mutta vire laskee.
Ruutua Jonnan vinkeillä
  • Tein noin metrin leveän kujan 6:sta merkkitötsästä. Karo ruudun taakse hillumaan lelun kanssa, itse menen koiran kanssa merkille ja lähetän hetsaten. 2 toistoa 5:stä Liinu meni kujan keskeltä, eikä hakeutunut vasemmalle. Tätä lisää ja paljon.
Merkkiä
  • Tätäkin Jonnan vinkeillä. Koira perusasennossa sivulla, sanon hiljaa, mutta innostaen "mennään". Liinu lukitsi merkin, mutta jouduin odottamaan taas aika kauan katsekontaktin palautumista. Sen jälkeen käsky "merkki" ja vapautus lelulle käteeni. Vauhtia oli rutkasti lisää!
  • Merkille meno paikaa. Tötsä maassa, seison ihan merkin edessä, ohjaan koiran merkin taakse seisomaan suoraan kohti minua -> palkka merkin päältä ja vapautus.
Kaukoja
  • Yksi ongelma on sentään vähemmän, meinaan sivulla maahanmeno on nyt nopea pamahdus, eikä sellainen valuminen. Palkka tästä vielä joka kerta!
  • Istu-maahan vaihto onnistui 100%
  • Maahan-istu vaihdossa 50% meni seisomiseksi
  • Maahan-seiso vaihdossa teki aina oikean liikkeen, mutta usein vasta toisella käskyllä
  • Seiso-istu onnistui 100%
  • Istu-seiso vaihtoon tarvittiin välillä toinen käsky, ja välillä etutassut liikkui muutaman cm:n myös. Tätä lähempää, niin että varmasti vain takajalat liikkuu ja onnistuikin hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti